

Uuden kauden lähestyessä meillä on ilo kertoa Team Powergripin tuoreista jättihankinnoista. Kutsumme itseämme Melko hyväksi frisbeegolfkaupaksi, ja nyt tuntuu, että olemme saaneet kasaan Melko hyvän frisbeegolftiimin.
Iso kansainvälinen satsaus vuodelle 2023
Olemme olleet tyytyväisiä tiimiimme aikaisemminkin, mutta päätimme satsata isommin kansainvälisille markkinoille. Perustimmehan Yhdysvaltain-liiketoimintamme viime vuonna.
Simon Lizotte, Team MVP Disc Sports
Simon on ollut pääpuheenaihe frisbeegolfkuvioissa viime viikkoina hänen siirtyessään Discmanialta MVP Disc Sportsin edustajaksi vuodelle 2023. Kun hän oppii uudet pelivälineensä ja aloittaa seuraavan vaiheensa ammattilaisurallaan, olemme hänen tukenaan. Muista seurata Simoa Instagramissa ja tilata hänen YouTube-kanavansa.
Nate Sexton, Team Innova
Innovan kilpatallin kapteeni Nate liittyy tiimiimme. Natella on vyöllään monien muiden kisamenestysten ohella vuoden 2017 USDGC:n eli Yhdysvaltain mestaruus. Hän on ollut ammattifrisbeegolfin parrasvaloissa kohta kahden vuosikymmenen ajan. Olemme hänen ensimmäinen jälleenmyyjäsponsorinsa ja ylpeitä siitä. Ota toki Naten Facebook ja Instagram seurantaasi.
Jeremy Koling, Team Innova
Big Jerm -nimellä tunnettu Jeremy Koling voitti USDGC:n vuonna 2016 eli vuotta aiemmin kuin Nate Sexton. Jeremy ei ainoastaan pelaa korkeimmalla kilpatasolla, vaan hänellä on mahtava huumorintaju ja luova mieli. Heti ensimmäisestä käymästämme keskustelusta alkaen oli selvää, että voisimme auttaa hyödyntämään hänen luovuuttaan ja ajatuksiaan. Lisäksi hän odottaa innolla matkaa Suomeen kesällä. Muista seurata Jermua Facebookissa ja Instagramissa.
Henna Blomroos, Team Innova
Henna on kaksinkertainen Euroopan mestari ja viisinkertainen Suomen mestari nuoresta iästään huolimatta! Viime vuonna hän voitti MM-hopeaa. Häikäiseviä suorituksia. Tällä kaudella on kiva seurata miten Hennan kausi sujuu. Ota Henna seurantaan Facebookissa ja Instagramissa.
Eveliina Salonen, Team Innova
Eveliinasta ja Hennasta on helppo puhua samassa yhteydessä. He useimmiten matkustavat kisoihin yhdessä ja ovat toistensa tukena huolimatta siitä, että kilpailevat radoilla keskenään. Myös Eveliinalla on plakkarissaan MM-hopea, EM-kultaa ja kolme Suomen mestaruutta. Eveliinan heittokäsi on niin väkevä, että tuskin löytyy hänen voittanutta yhtäaikaa pitkissä ja tarkoissa heitoissa. Myös Eve postailee kuulumisiaan Facebookiin ja Instagramiin.
Tiimissä jatkavat pelaajat Väinö Mäkelän johdolla
Vuoden 2021 Suomen mestari Väinö Mäkelä on ollut Team Powergripin peruskivi jo vuosia ja pitkäaikainen kumppanuus jatkuu vuonna 2023. Katso koko tiimimme alta.
